Venäjä on alueeltaan maailman suurin valtio, ja se käsittää yhden kahdeksasosan koko maapallon pinta-alasta.  Suureen maahan mahtuu erilaisia ympäristöjä: vuoria, havu- ja lehtimetsiä, tasankoja, järviä. Venäjää kutsutaan toisinaan Euroopan keuhkoiksi, sillä sen metsävarat ovat maailman suurimmat.

Venäjän asukkaat kuuluvat yli 160 etniseen ryhmään ja kulttuuri sekä perinteet ovat Venäjällä arvossa. Venäläinen musiikki, kirjallisuus ja baletti on maailmankuulu. Vaihto-oppilaalle näkyviin tuleva Venäjä on ystävällinen, vastaanottavainen ja lämminhenkinen.

Vaihto-oppilaan ei tarvitse osata valmiiksi venäjää, mutta Venäjällä kielikurssit ovat pakollisia. Vuoden lopussa suoritetaan kielikoe venäjän kielestä, joten saavutetusta kielitaidosta on mahdollisuus saada todistus. Suurin osa vaihto-oppilaiden isäntäperheistä asuu keskisuurissa kaupungeissa.

Monet vaihto-oppilaat sijoitetaan pieniin kaupunkeihin Länsi-Venäjälle ja siitä eteenpäin Ural-vuoristoille etelään, lähelle Mustaa merta. Kaupungissa perheet asuvat monesti kerrostaloissa, omakotitalot ovat yleisempiä maaseutualueilla. “Babushka ja dedushka” eli isoäiti ja isoisä ovat perheelle tärkeitä. Viikonloput ja lomat vietetään maaseudulla perheen mökillä, joka on nimeltään dascha.

 

A photo posted by AFS MOSCOW (@afsmoscow) on

Koulu

Monet venäläiset koulut ovat julkisia. Kouluvuosi alkaa syyskuussa ja loppuu toukokuussa ja heillä on kolme lyhyttä lomaa. Monet venäläiset koulut erikoistuvat matematiikkaan ja tieteeseen, jotkut koulut tarjoavat vapaa-ajan kursseja, kuten tanssi, musiikki ja urheilukursseja.

Ruoka

Kolme lämmintä ruokaa määrittelee venäläisen ruokavalion. Lounaaksi syödään yleensä keittoa. Monet ateriat sisältävät porsasta, kanaa, perunoita, taikinanyyttejä tai nuudeleita. Leivonnaisia ja makeisia syödään usein jälkiruoaksi. Tee ja kahvi ovat yleisiä, mutta teellä on erityinen asema venäläisessä kulttuurissa.

Jutan vuosi Venäjällä

Jutta Niemi vietti vaihtovuotensa Krasnodarissa, Venäjän eteläosassa n. miljoonan asukkaan kaupungissa. Hän valitsi Venäjän, koska

“Venäjä on naapurimme, ja iso maa. Sen elämäntavat ja kulttuuri ovat aina kiehtoneet minua. Halusin nähdä, kuinka paljon kulttuurimme eroavat toisistaan, vaikka olemmekin naapurimaita.”  

Jutta kertoi myös olevansa paljon itsevarmempi nykyään. “Olen maininnut vaihto-oppilasvuoteni työhaastatteluissa, ja siitä olen saanut pelkkää positiivista palautetta.”

  • Alkoholinkäyttö on erilaista. Venäläisillä on paljon ruokaa tarjolla, ja he syövät samalla. Juominen ei ole humalanhakuista niin kuin meillä. Biologiakin sen kertoo, että kun maha täyttyy, niin ei nouse niin nopeasti päähän.
  • Tuntuu, että heidän elämänasenteensa on vähän rennompi kuin meillä.
  • Venäläiset arvostavat vanhempaa sukupolvea enemmän kuin me. Mummoista ja papoista huolehditaan kotona, ja Venäjällä teititellään vanhempaa ihmistä kaikkialla, paitsi kotona tietysti. Julkisessa liikenteessä vanhemmalle ihmiselle tarjotaan aina paikkaa, jos on ruuhkaista.

Katso lisää kuvia Venäjän AFS:n instasta!