Brasilia on sekä väkiluvultaan että pinta-alaltaan maailman viidenneksi suurin valtio. Maan pinta-alasta noin puolta peittää Amazonin sademetsä. Pitkän Atlantin rantaviivan ansiosta maassa on myös paljon rantoja.

Brasilialaisista suuri osa on portugalilaisten ja muiden eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisiä. Väestöllä on juuria myös Afrikassa ja alkuperäiskansojen edustajia on runsaasti. Erilaiset ympäristöt ja väestön vaihtelevat taustat saava aikaan sen, että brasilialainen kulttuuri karnevaaleineen ja katuparaateineen on hyvin monimuotoinen ja rikas. Brasilialaiset tunnetaan erityisen ystävällisenä kansana.

Vaihto-oppilaan kokemuksia Brasiliasta

Elias, Brasilia 16-17

Minulle vaihtovuosi Brasiliassa oli yksi iso iloinen, värikäs tapahtumarikas seikkailu. Suosittelen Brasiliaa kohdemaana kaikille. Brasilia on maana valtavan suuri ja sieltä löytyykin jokaiselle jotakin. Itse vietin vuoteni etelässä pienessä italialaiskaupungissa mitä sydämellisimpien ihmisten kanssa, juoden chimãrroa (etelä-brasilialainen perinnejuoma) ja ihastuin Etelä-Brasilian kauniiseen vuoristoiseen luontoon.

Brasilialaiset ovat todella vieraanvaraisia ulkomaalaisia kohtaan ja niin minutkin otti avoimin sylin hostvanhempieni ja veljeni lisäksi niin mummot, sedät, tädit kuin serkutkin. Arki oli yhtä juhlaa kymmenine suvun syntymäpäivineen, vuosi- ja hääjuhlineen.

Hostperhe teki vuodestani ikimuistoisen vieden minua milloin minnekin; maaseudulle juhliin, syntymäpäiville, kaupungin tapahtumiin, juomaan chimãrroa, vesiputouksille tai lähialueen kaupunkeihin.

Ihmisten avoimuus ja ystävällisyys on jäänyt mieleeni. Ihmiset alkavat helposti juttelemaan ulkomaalaiselle ja kävin useita mielenkiintoisia keskusteluja niin kadulla, taksissa kuin kerran lentokentänjohtajankin kanssa. Asuin hostperheeni kanssa kaupungin laidalla ja usein kadulla tallustaessa ihmiset saattoivat pysähtyä ja lupautua heittämään minut kotiini, vaikka eivät olleet muuten edes ajamassa sinne asti.

Erityisenä kohtaamisena mieleeni jäi kun minivaihtoviikollani kuuluisan laulajan Michel Telon isä alkoi sattumalta juttelemaan kanssani São Paulon lentokentällä ja lentoa odotellessamme tarjosi minulle kahvit ja poikansa CD:n.

Brasilia on täynnä erilaisia tarinoita, yllätyksiä ja kokemuksia. Vaihtovuoteni aikana näin muun muassa yhden maailman luonnonihmeistä; Iguassun putoukset, matkustin 40 muun vaihto-oppilaan kanssa ympäri Brasiliaa kuukauden ajan, sain nähdä Kristus-patsaan ja Rio de Janeiron upeuden sen kukkuloilta, hukkasimme host-tädin supermarkettiin, surffasin, laskettelin hiekkadyyneillä, vierailin favelassa (slummi), palasin reissusta hinausauton kyydillä, kokeilin niin nuorten suosimaa funkya, kuin karnevaaleilta tuttua sambaa, menin mukaan etelän perinteisiä tansseja harrastavien nuorten matkoille, pääsin jeeppiajelulle niin Koillis-Brasilian hiekkadyyneille kuin etelän maaseudulle, vierailin Brasilian rajanaapureiden Uruguayn, Paraguayn ja Argentiinan rajalla, poltin risuja metsässä hostmummuni kanssa ja vietin lukuisia hetkiä chimãrroa juoden ja keskustellen brasilialaisten kanssa.

BRA-HS-subway-in-São-Paulo-Brazil-1024×683

Koulu

Kouluvuosi alkaa helmikuussa ja jatkuu joulukuuhun – tässä välissä on siis noin kuukauden kesäloma. Brasiliassa on niin yksityisiä kuin julkisia kouluja ja koulua käydään joko aamu- tai iltapäivävuorossa.

Brasilialaisissa kouluissa kaikki opiskelevat suurin piirtein samoja aineita. Vaihto-oppilas pääsee siis mukaan opiskelemaan esimerkiksi portugalia ja brasilialaista kirjallisuutta. 

BRA-HS-colorful-homes-in-Olinda-Brazil-1024×683

Ruoka

Brasilian monimuotoisen kulttuuriperimän ansionsa myös maan ruokakulttuuri on rikas. Tyypilliset ruoat vaihtelevat alueittain, mutta suosittuja raaka-aineita ovat riisi, pavut, juusto, kananmuna, naudanliha ja farinha (maniokkijauho, jota saadaa kassavasta). Riossa  feijoada (mustapapuja, lihaa ja makkaraa) on suosittua. Churrasco on Brasiliaisten grilliruokaa. Bife à cavalo com fritas (lihaa kananmunan ja ranskalaisten kanssa) on tyypillinen annos koko maassa. Suomalaisia ilahduttanee myös rikas kahvikulttuuri ja tarjonta. Mehuja juodaan paljon ja alueittain tavataan myös mate-yrttiteetä.

BRA-HS-featured-1024×768

Nuoret kohdemaassa

Festivaalit ja tanssitapahtumat ovat yleisiä. Rytmimusiikki ja erilaiset tanssit ovat suosittuja. Capoierassa sekoittuvat tanssi ja taistelulajit. Brasilialaiset ovat tunnetusti myös innokasta jalkapallokansaa.  Myös telenovelat eli saippuaoopperat ovat suuressa suosiossa – niitä voi hyödyntää myös kielen oppimisessa! Nuoret viettävät paljon aikaa sosiaalisesti hengaillen niin ystävien kuin perheen parissa.

Lisää kuvia AFS Brasilian instassa!

View this post on Instagram

A post shared by AFS Intercultura Brasil (@afsbra) on

×

 

Hei!

Laita meille viestiä niin vastaamme sinulle aukioloaikojemme (ma-pe 9-16) puitteissa mahdollisimman pian. Terveisin Suomen AFS

×