Tšekki on sisämaavaltio, jossa ollaan ylpeitä monipuolisesta luonnosta ja monista historiallisista alueista linnoineen. Tšekissä on paljon järviä ja metsää, vuoristoa, kanjoneita, luolia ja hiekkakivimuodostelmia. Pääkaupunki Praha on arkkitehtuuriltaan sekoitus barokkia, jugendia ja Vanhankaupungin keskiajan tyylejä, joka on yltänyt Unescon maailmanperintöluetteloonkin.

Suurin osa vaihto-oppilaista sijoitetaan kyliin ja pikkukaupunkeihin, mutta on mahdollista päätyä isäntäperheeseen, joka asuu esimerkiksi Prahassa. Tsekit ovat tunnettuja vieraanvaraisuudestaan ja huumorintajustaan. Tsekkiläiset ovat usein innokkaita ulkoilijoita ja viettävät mielellään aikaa perheen kesken.  On yleistä että isovanhemmat asuvat samassa talossa. Pienissä kaupungeissa ihmiset asuvat lähekkäin ja käyvät maaseudulla mökeillään viikonloppuisin.

Tsekkiläiset rakastavat ruokaansa, joka on sekoitus saksalaista, unkarilaista ja puolalaista keittiötä. Lihat, perunat ja riisi ovat hyvin suosittuja. Monet kulhot ovat päällystetty paksulla kastikkeella ja vihanneksilla tai hapankaalilla. kuminansiemenet, pekoni ja runsas suola ovat yleisiä mausteita. Vaikka liha on todella suosittua Tsekeissä, vegetarismi on myös melko suosittua.

Tšekkiläisissä kouluissa opettajia kunnioitetaan, ja opettajien ja opiskelijoiden välillä on melko suuri sosiaalinen etäisyys verrattuna suomalaiseen kouluun. Lukiossa sinun ei tarvitse käyttää koulupukua, mutta on yleistä vaihtaa jalkaan sisäkengät kouluun tultaessa.

Suurin osa tšekeistä puhuu ainakin jonkin verran englantia, mutta tšekin alkeet on hyvä opetella ennen lähtöä.

Ihmiset

Tsekkiläiset arvostavat suoraa kommunikointia ja ystävällisyyttä. Tulet huomaamaan, että tsekkiläiset tervehtivät tuntemattomia monissa eri tilanteissa, kuten pienissä liikkeissä, hisseissä ja junassa.

View this post on Instagram

A post shared by AFS Mezikulturní programy (@afscze) on

×

 

Hei!

Laita meille viestiä niin vastaamme sinulle aukioloaikojemme (ma-pe 9-16) puitteissa mahdollisimman pian. Terveisin Suomen AFS

×