Panama on pieni maa Keski-Amerikassa. Maa sijaitsee strategisesti tärkeässä paikassa, joten Yhdysvallat on lähihistorian aikana usein pyrkinyt vaikuttamaan maan asioihin. Turismi Panamaan on kasvussa, ja siellä voikin nähdä kauniita turmeltumattomia rantoja, trooppisia puita ja harvinaisia lintuja.

Panamassa käydään koulua kahdessa vuorossa, joko aamupäivällä tai iltapäivällä. Koulun viimeisillä luokilla saa valita aineyhdistelmän, jonka aineita opiskelee. Valittavana ovat humanistiset aineet, luonnontieteet, maatalous ja kaupalliset aineet. Viikonloppuisin paikalliset nuoret usein pelaavat pallopelejä (jalkapallo, koripallo ja baseball ovat suosituimpia) sekä lähtevät tanssimaan.

Panamassa puhutaan pääosin espanjaa, mutta osa väestöstä puhuu myös pieniä intiaanikieliä. Suurin osa panamalaisista on mestitsejä eli intiaanien ja espanjalaisten jälkeläisiä, mutta myös useat muut etniset ryhmät ovat edustettuina. Erilaisten etnisten taustojen sekoittuminen onkin luonut Panamaan aivan omanlaisensa kulttuurin.

Panamalainen ruoka on vaihtelevaa ja herkullista. Riisi on pääruoka-aine ja sitä syödään kahdesti päivässä. Ateriat koostuvat pääosin lihasta, pavuista, platanoksesta (tärkkelysbanaani) ja vihanneksista, kuten tomaatista, porkkanoista ja kaalista. Äläkä unohda maistaa “chicasia”, makeita ja kylmiä hedelmäjuomia.

Lue Kian arjesta ja mietteistä Panamassa (2017-2018)!

View this post on Instagram

Tänään oli normaali arkipäivä koulussa ✏️ Panamassa koulussa on ilta- ja aamuvuorot. Yläkoulun toinen ja viimeinen luokka menevät aamulla ja kun päivä heillä loppuu 12.30, alkaa ensimmäisen ja kolmannen luokan tunnit. Itse käyn viimeistä luokkaa, joten menen kouluun aamuisin. Koulussa on mukava tutustua uusiin ihmisiin ja oppia paljon hyödyllistä espanjaa! ?Tietenkin monet asiat varsinkin matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa ovat jo kauan sitten Suomessa käytyjä asioita, mutta aina on hyvä kerrata. Koulun jälkeen pääsin maistamaan panamalaista pääsiäisherkkua nimeltä ”Panecito”, joka on tehty maissista. Huomisesta alkaen meillä onkin sitten 3 päivää vapaata pääsiäisen kunniaksi! Today was a regular day at school ✏️ In Panama, people go to school in two shifts: in the morning and in the afternoon. The second and the last year high schoolers go in the morning and when day ends at 12.30 pm, the first and the third year comes to school. I am doing the last year of high school, so I go in the morning. In school, it is nice to meet new people and learn useful spanish! ? Many things that we do in the class are already old things in Finland, but at least it’s good practice! After school I got to taste the Panamanian easter desert called “Panecito”, which is made out of corn. Starting from tomorrow we actually have 3 free days because of easter!

A post shared by AFS Finland (@afsfinland) on

Katso lisää kuvia Panaman AFS:n instasta!