Meksiko

Päädyin Meksikon eteläisimpään ja kuumimpaan osavaltioon Chiapasiin Guatemalan rajan lähelle. Kaupunkini Tapachula oli heidän mukaansa varsin pieni, lähteestä riippuen noin 300 000-500 000 asukkaan kaupunki. Iso väli arvioissa johtuu osaksi siitä, että Guatemalan puolelta tulee päivittäin rajan yli laittomasti ihmisiä, mutta lähinnä he tulevat töihin ja menevät illalla takaisin.

Maisema tuntui aluksi liian vihreältä, ja vihreä oli kirkkaampaa kuin Suomen vihreät metsät. Kaupunki ei ollut siisti tai hieno, ja kuopatonta tietä oli vaikea löytää, mutta syykin oli selvä. Sadekauden aikana, eli puolet vuodesta, satoi aina illalla niin paljon, että teillä oli helposti parikymmentä senttiä vettä. Lisäksi rankkasateiden aikana jopa koulupäiviä peruttiin. Puolet vuodesta oli sitten ihan kuivaa. Ja aina oli kuuma! Normaali päivälämpötila oli kolmenkymmenen paremmalla puolella, enkä muista että kertaakaan vuoteni aikana olisi mennyt alle 25 lämpöasteen. Meksiko on kuitenkin valtava maa, eikä tarvinnut ajaa kuin kuutisensataa kilometriä osavaltion pääkaupunkiin, niin lämpötilat muistuttivat Suomen kesää, eli noin 15-25 astetta.

Kodistamme ajoi isovanhempien ”maatilalle” noin puoli tuntia, mutta siinä ajassa kaupunki ehti vaihtua viidakkoon. Isovanhempien piha jatkui metsänä, viidakkona, jossa oli valtavia puita, joissa kasvoi kasveja. Heillä oli pihassaan myös isoja kukkia, banaani-, rambutan- ja mandariinipuita ja viljeltiin heillä myös muun muassa kahvia. Vieressämme oli myös tulivuori Tacana, joka ilmeisesti ei ole vaarallinen, mutta ei myöskään sammunut…

Perheeseeni kuuluivat mama, papa, joka oli lääkäri, kanssani samanikäinen sisko ja kolmekymppinen hiukan kehitysvammainen sisko. Lisäksi host-veljeni asui vaimonsa ja lapsensa kanssa samassa pihapiirissä ja isovanhemmat muutaman kymmenen kilometrin päässä.

AFS:n kanssa  olin melkein 3 viikkoa reissussa Ruta Mayalla, joka ainakin silloin järjestettiin joka vuosi. Meitä oli kaksi bussilastillista vaihtareita ja kiersimme ison osan Etelä-Meksikoa. Reissu oli varmaan elämäni raskain mutta myös yksi hienoimmista kolmesta viikosta, sillä näimme paljon sellaista mitä en olisi uskonut ikinä näkeväni.

Perheessäni oli varsin tiukat säännöt, eikä varsinkaan yksin saanut olla iltaisin paljoa poissa kotoa. Usein iltaisin tein läksyjä (joista oppii muuten kieltä tosi hyvin), tein jotain siskoni kanssa, kävin elokuvissa, olin poikaystäväni kanssa, siivoilin, autoin ruoanlaitossa tai kävin naapurissa katsomassa kaksosvauvoja siskoni kanssa. Kokeilin myös monia uusia asioita, kuten balettia ja parkouria, mutta kuuman sään takia liikunta ei ole Tapachulassa kovinkaan suosiossa. Lisäksi kävin välillä esimerkiksi maalaamassa keramiikkaa.

Tapachulassa oli samaan aikaan kanssani neljä muutakin vaihtaria, Poon Thaimaasta, Daiki Japanista, Dafne Italiasta ja Aron Tanskasta. Olimme paljon tekemisissä keskenämme ja vieläkin kirjoittelemme etenkin tyttöjen kanssa.

Koulussani, kuten suurimmassa osassa muistakin kouluista, käytettiin koulupukua. Pukuumme kuului tytöillä mustat ballerinat, valkoiset polvisukat, tummansininen hame, vaaleansininen kauluspaita, tummansininen liivi ja kirkkaanpunainen kravatti. Lisäksi oli liikuntacollarit ja t-paita. Pojilla vaatetus oli muuten sama, mutta hameen tilalla suorat housut. Muuten ei ollut rajoituksia esimerkiksi meikin tai hiusten suhteen, paitsi pojilla, joilla piti olla lyhyet hiukset. Koulupukua oli yllättävän mukava käyttää, sillä aamulla ei tarvinnut miettiä vaatteita ja vaatteet olivat polvisukkia lukuun ottamatta ihan mukavat päällä, varsinkin, kun koulussamme oli ilmastointi.

Kouluni ei ollut Tapachulan tasokkaimmasta päästä, mutta tykkäsin siitä silti kovasti. Puhuin parempaa englantia kuin englannin opettajani ja kemian asiat olin käynyt Suomessa jo yläasteella. Kokeista sain myös varsinkin viimeisellä puolikkaalla luokan parhaimpia olevia arvosanoja, sillä monet kokeet olivat monivalintatehtäviä, jotka ymmärsin. Monet opettajat vaativat silti paljon tehtäviä, mutta kerran sain esimerkiksi huvittaa luokkaa pitämällä esitelmän suomeksi. Normaalien lukuaineiden lisäksi minulla oli myös esimerkiksi kansantanssia, kotitaloutta ja liikuntaa.

Olin koulun ensimmäinen vaihto-oppilas, pitkä blondi (olen siis Suomessa ruskeahiuksinen, siellä sama väri oli blondi) maasta, josta suurin osa ei ollut koskaan kuullutkaan, joten kiinnostin heitä kovasti. Oli kivaa päästä kertomaan Suomesta ja juttelemaan erilaisten ihmisten kanssa. Kohokohtiani koulussa oli salmiakin maistattaminen! Jopa opettajat sylkivät salmiakit pois ja luulivat, että haluan myrkyttää heidät.

Meksikolaiseen ruokavalioon kuului ainakin meillä paljon lihaa ja hyvin vähän mitään kasviksia tai salaattia. Jokaisen aterian kanssa oli myös tortilloja ja papumuhennosta, sekä usein joko hedelmistä tehtyä vettä tai kolmen litran Coca-Cola. Meksikosta tiedetään usein tacot ja quesadillat, ja niitä söimmekin usein. Tacot eivät ole samanlaisia kuin texmex-ruoat, vaan pehmeän pienen tortillan päällä joko pelkkää lihaa tai sitten lihaa, sipulia ja korianteria (jota en voi sietää, vaan pyysin kaiken ilman) sekä tietenkin salsaa. Leipää söimme lähinnä aamupalaksi, eikä leipävaihtoehtoja ollut muita kuin vaalea paahtoleipä. Lisäksi söin vuoden aikana valtavan määrän erilaisia ihania hedelmiä, kuten papaijaa, mangoa, melonia, rambutaneja, banaaneja ja mandariineja. Joskus tuli kokeiltua vähän oudompiakin juttuja, joista mieleenpainuvimpia olivat luultavasti kasa heinäsirkkoja ja keittiössä eräänä päivänä odottanut kokonainen lehmän pää, josta söimme monta päivää.

Uskonnollisuus näkyy meksikolaisessa katukuvassa lähinnä erilaisina jumalhahmoina tai enkeleinä esimerkiksi auton taustapeilissä tai ulko-oven vieressä. Suurin osa meksikolaisista on katolilaisia, mutta oma perheeni oli pienemmän kristillisen liikkeen kannattajia. Kävimme kirkossa sunnuntaisin. Kirkossa ensin tunti laulettiin erilaisia popilta kuulostavia uskonnollisia lauluja bändin säestäessä ja toisen tunnin pastori saarnasi. Ihmiset saattoivat yhtäkkiä alkaa itkeä tai huutaa, ja kokemus oli muutenkin niin kaukana Suomen kirkoista kuin olla voi.

Alkuperäisväestöjen perinteet näkyvät voimakkaimmin nimistössä – niin ihmisten kuin paikkojenkin – ja historiallisissa jutuissa, kuten museossa tai patsaissa. Kävimme myös lähellä sijaitsevassa kylässä, jossa suurin osa paikallisista puhui jotain vanhaa alkuperäiskieltä, ja muutenkin näytti siltä kuin olisi hypännyt historiaan.

Tapachulan lähellä sijaitsee myös Izapan mayarauniot, joista maailmanlopun vuonna 2012 piti ainakin Meksikolaisten mukaan alkaa.

Sain muutamia oikeasti hyviä ystäviä ja paljon kavereita ja tuttuja. Tapachulaan ei juuri koskaan eksy turisteja ja muutenkin paikallisten kokemukset ulkomaalaisista ovat varsin vähäisiä, jos ei guatemalalaisia lasketa. Tämän takia varmaan heitä kiinnosti kovasti tulla juttelemaan ja kyselemään asioita. Suurin osa oli tosiaan ystävällisiä ja kiinnostuneita minua kohtaan, mutta myöskään meksikolaiset eivät juuri harrasta ex tempore–kyläilyjä.

Minun oli vaikeaa tottua siihen, että kaikki ovat aina myöhässä kaikkialta. En tosin tiedä, voiko sinänsä sanoa, että meksikolaiset ovat myöhästeleviä, sillä he eivät yrittäneetkään olla ajoissa. Aina kun sopi tapaamisia, piti tarkistaa, että jos sovitaan kuudelta, niin nähdäänkö me oikeasti kuudelta. Melkein vuoteni alussa pääsin siskoni mukana 15-vuotisjuhliin (15-años –juhlat ovat iso juttu meksikolaisille tytöille. Tuona päivänä sankari saa olla prinsessa isossa juhlamekossa ja koko suku ja ystävät on kutsuttu juhlimaan.), joihin meidät oli kutsuttu kello kymmeneksi illalla. Siskoni meni suihkuun ja alkoi laittautumaan siihen aikaan, kun meidän olisi kutsun mukaan pitänyt jo olla siellä, mutta ei kukaan kuulemma odotakaan, että menisimme kymmeneltä.

Suomalaiset voisivat ottaa mallia – tiettyyn rajaan asti – meksikolaisten tietynlaisesta rentoudesta ja mañana-asenteesta, mutta toisaalta taas meksikolaiset voisivat ottaa vastalahjana hiukan mallia suomalaisesta täsmällisyydestä! Olisi myös kiva, jos ihmiset enemmän halaisivat ja antaisivat poskipusuja tervehtiessä, vaikka ainakin itse pyrin halaamaan kaikkia muutenkin.

Vuosi Meksikossa kasvatti minua ihmisenä ja tuntuu, että tulin paljon viisaampana takaisin. Vaikka vuosi ei ollutkaan pelkkää ruusuilla tanssimista, niin mitään en siitä pois vaihtaisi (paitsi ehkä suht rajun ruokamyrkytyksen..), sillä kaikki kokemukset kasvattavat.

Lisäksi opin todella arvostamaan sitä, miten hyvin meillä asiat on täällä Suomessa. Sen takia välillä ärsyttääkin se, miten joidenkin mielestä Suomessa ei ole mitään hyvää. Opin meksikolaisen kulttuurin lisäksi monia asioita myös esimerkiksi Italian, Thaimaan ja Japanin kulttuureista ja tutustuin isoon määrään upeita ihmisiä. Lisäksi ajattelen, ettei voi olla huono asia, että on kontakteja ympäri maailmaa.

Uskon, että vaihtovuoden takia olen sopeutuvaisempi ja joustavampi, ja lisäksi opin, että kaikki me ihmiset ollaan toisaalta ihan erilaisia ja toisaalta niin samanlaisia. Työnhaussa näiden asioiden lisäksi auttaa tietysti se, että osaan nyt puhua sujuvaa espanjaa.