Serbian historia ulottuu aina ihmiskunnan aamunhämärään asti, serbialaiset ovat eläneet eurooppalaisen kulttuurin syntyalueilla Rooman ja Konstantinopolin välissä. Monipuolinen historia ja kauniit maisemat houkuttelevat jälleen myös yhä enemmän ulkomaalaisia. Serbia on maa, jolla on ollut vaikeuksia enemmän kuin tuntuu oikeudenmukaiselta. Silti ihmiset nauttivat elämästään ja työskentelevät ahkerasti muuttaakseen asioita. He ovat ylpeitä kulttuuristaan ja jakavat mielellään perinteitään ulkomaalaisten kanssa.

Nuoret serbialaiset ovat usein sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita. He viettävät paljon aikaa kahviloissa, puistoissa tai katsoen urheilua: jalkapalloa, tennistä ja korista.

Vuoden 2015 vaihto-oppilaat kertovat vaihtovuodestaan Serbiassa, käy katsomassa!

Ihmiset ja yhteisö

AFS oppilaat voivat asua pienissä kaupungeissa tai pääkaupunki Belgradessa. Serbialaiset perheet tykkäävät kokoontua keskustelemaan viikon tapahtumista sunnuntailounaalla ja rentoutumaan kiireisen päivän jälkeen television äärellä.

Koulu

Todennäköisesti menet tyypilliseen yliopistoon valmistelevaan lukioon Serbiassa. Koulut ovat auki syyskuusta kesäkuuhun ja ma-pe työskennellään kahdessa vuorossa. Koulupäivät alkavat 8.00 ja päättyvät 14.00 ja toisessa vuorossa 14.-20.00. Kaikki koulut tarjoavat yleisiä lukuaineita, kuten matematiikkaa, serbiaa, englantia, toista ulkomaista kieltä, biologiaa, maantiedettä, historiaa, fysiikkaa ja kemiaa. Toiset keskittyvät enemmän tieteisiin, toiset enemmän sosiaalisiin aineisiin. Tunneilla opettajat opettavat, mutta myös yksintyöskentelyä ja ryhmäprojekteja on.

Ruoka

Serbialainen ruoka on sekoitus turkkilaista, kreikkalaista ja unkarilaista keittiötä. Lihat(kana, lammas ja porsaanliha), kasvikset, perunat ja riisi kuuluvat jokapäiväiseen ruokavalioon. Leipää syödään usein muiden lisukkeiden, kuten kaalikääryleiden ja lihan kanssa. Äläkä unohda maistaa muita herkkuja, kuten paikallisia juustoja ja jälkiruokia.

Katso lisää kuvia Serbian AFS:n instasta!

×

 

Hei!

Laita meille viestiä niin vastaamme sinulle aukioloaikojemme (ma-pe 9-16) puitteissa mahdollisimman pian. Terveisin Suomen AFS

×