Puola on Itä-Euroopassa ns. “euroopan sydämessä” sijaitseva maa, jossa asustaa n. 38,2 miljoonaa asukasta. Sen virallinen kieli on puola. Puola tunnetaan pitkästä ja vaikeasta historiastaan, mutta myös kauniista historiallisista nähtävyyksistään.
Puolassa voi kokea lomarannat Itämerellä, kuin myös laskettelun vuoristokylä Zakopanessa. Suurin osa Puolaa kuuluu Pohjois-Euroopan alankoalueeseen. Kumpuilevaa alankoa halkovat suuret joet. Hienoja maisemia on matalalla, hiekkaisella Itämeren rannalla. Hiekkadyynit ja kynnäkset muodostavat kauniin merenrantamaiseman.
Puolalaiset ovat melko yhtenäinen kansa ja rakastavat leivonnaisia, joten kahviloita onkin melkein joka kadunkulmassa. Puolalaisista leivonnaisista ehdottomia maistettavia ovat ainakin tumman mausteiset piparkakut eli piernikit. Ruokakulttuuriin kannattaa tutustua rohkeasti. Mainitsemisen arvoinen on myös ‘drugie sniadanie’ eli “toinen aamiainen”, jonka vaihto-oppilaat syövät usein koulussa – kukapa ei haluaisi nauttia toista aamiaista!
Puolassa koulua on muokattu eurooppalaisempaan suuntaan ja se on hyvin samanlainen kuin muissakin maissa. Koulussa ollaan 7-13 vuotiaana, jonka jälkeen jatketaan erilaisiin jatko-opiskelupaikkoihin. Maan koulut ovat yleensä julkisia ja ilmaisia.
Perhe on puolalaisille tärkeä. Heidät tunnetaan huumorintajuisena ja hyväsydämisenä kansana. 90 % puolalaisista kuuluu roomalaiskatolilaiseen uskontoon. Perheillä on usein lemmikkejä kotonaan.