Lähde vaihtoon Dominikaaniseen tasavaltaan! Lue muiden oppilaiden kokemuksista ja tutustu Dominikaanisen tasavallan vaihto-ohjelmien ajankohtiin, hintoihin ja sisältöön.
Dominikaaninen tasavalta on Karibianmeren toiseksi suurin valtio. Maa on kuuluisa huikean upeasta luonnostaan. Miltä tuntuisi asua saarella, jolla sijaitsee Karibian korkein vuori ja syvin laakso, reheviä sademetsiä ja aavikoita, sokerinvalkoisia hiekkarantoja ja taivaansinistä merta?
Millaista on opiskella Dominikaanisessa tasavallassa?
Vaihto Dominikaanisessa tasavallassa on erinomainen mahdollisuus kokea jotain täysin uutta. Vaihto-oppilas sukeltaa syvälle dommarien kulttuuriin. Hän on osa paikallista perhettä ja pääsee tutustumaan maan tapoihin, perinteisiin ja kieleen. Kuten muissakin AFS:n kohdemaissa koulu valitaan nuorelle isäntäperheen asuinpaikan mukaan. Se voi olla joko yksityinen tai julkinen, riippuen siitä, missä perhe asuu ja missä koulussa perheen muut lapset käyvät. Useimmissa Dominikaanisen tasavallan kouluissa annetaan lähiopetuksen ohella etäopetusta. Kouluviikko kestää yleensä maanantaista perjantaihin.
Oppilas voidaan sijoittaa mihin päin Dominikaanista tasavaltaa tahansa, pienistä kylistä isoihin kaupunkeihin. Voit olla varma siitä, että isäntäperheesi suhtautuu sinuun ja sisaruksiisi suojelevasti ja lämpimästi. Paikalliseen tapaan perheeksi lasketaan myös isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut.
Miksi vaihtoon Dominikaaniseen tasavaltaan?
AFS-oppilaat valitsivat Dominikaanisen tasavallan vaihtokohteekseen mm. seuraavista syistä:
“Halusin oppia uuden kielen ja espanjankielinen maailma kiinnosti.”
“Halusin päästä Euroopan ulkopuolelle ja Dominikaaninen tasavalta vaikutti juuri sopivalta.”
“Tärkeä asia oli päästä tutustumaan johonkin täysin erilaiseen kulttuuriin ja voin sanoa, että sellaisen myös löysin!”
Espanjankielisen ympäristön lisäksi Dominikaaninen tasavalta huokuu aidosti ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Upea arkkitehtuuri tuo tuulahduksen vanhan maailman charmia ja luonnonkauniin merenguen maan elämänilo tarttuu.
Minkä ikäisenä Dominikaaniseen tasavaltaan voi lähteä vaihtoon?
Vaihtoon voi lähteä aikaisintaan peruskoulun jälkeen. Vaihdon alkaessa oppilas voi olla enintään 18 vuotta 5 kuukautta vanha. Suosittelemme aloittamaan haun noin vuotta ennen suunniteltua vaihtoon lähtöä.
Pitääkö osata espanjaa?
Kun oppilas lähtee Dominikaaniseen tasavaltaan vaihtoon on hänellä hyvä olla perus espanjan kielen ymmärrys hallussa. A1 taso riittää hyvin. AFS ei järjestä espanjan kielikoetta, mutta perusosaaminen helpottaa oppilaan sopeutumista kohdemaahan.
Monissa Latinalaisen Amerikan maissa harva puhuu englantia, joten espanjan kieli tulee oppilaalle varmasti tutuksi vaihto-ohjelman aikana. Hakuprosessin aikana tämä ei kuitenkaan ole vielä tarpeen.
Miten koulu eroaa Suomesta?
AFS-oppilaiden mukaan suurimpia eroja dominikaanisen tasavallan ja suomalaisen koulun välillä on mm. se, että
Joissain kouluissa käytetään koulupukua.
Koulu on rennompaa ja useiden opettajien kanssa voi jutella niin kuin kavereiden kanssa.
Luokkahenki on hyvä, joten mukaan on helppo päästä.
Asioita toistetaan monta kertaa.
Oppilaiden sijasta opettajat vaihtavat luokkaa aineiden välissä.
AFS-oppilaiden mukaan “yksi parhaita asioita vaihdossa on ehdottomasti leirit”! AFS järjestää vaihto-oppilaille orientaatioleirejäniin koti- kuin kohdemaassakin. Kohdemaasta riippuen leirien sisältö voi hieman vaihdella, mutta pääasiassa leirejä on mm.
Ennen vaihtoon lähtöä oppilaat osallistuvat Suomessa järjestettävään ”Lähtöorientaatioon”, jossa valmistaudutaan vaihtoon lähtöön, käydään läpi lähtöön liittyviä tärkeitä teemoja sekä tutustutaan vaihtoelämään vinkkien avulla jo etukäteen. Nuoret pääsevät myös tutustumaan Suomesta AFS:n kautta maailmalle lähteviin vaihto-oppilaisiin.
Ennen vaihtoon lähtöä oppilailla on myös mahdollisuus jutella kohdemaassa jo vaihdossa olleen vaihto-oppilaan kanssa, jolta saa hyviä vinkkejä kyseisen maan tapoihin ja kulttuuriin liittyen. Tämä auttaa usein sopeutumisessa juuri kyseiseen kohdemaahan ja käytännön asioiden hoitamisessa (esim. mitä kannattaa pakata mukaan, mistä saa puhelinliittymän jne.).
Kohdemaahan saapumisen jälkeen paikallinen AFS-toimisto järjestää vaihto-oppilaille ”Tulo-orientaation”, jonka tarkoituksena on tutustua paikallisen AFS:n toimintaan ja verkostoitua kohdemaan sisällä. Nämä ovat erinomaisia mahdollisuuksia löytää hyviä ystäviä jo heti alkuvaiheessa ja ymmärtää paremmin kohdemaan kulttuuria.
Vaihtokokemuksen aikana paikallinen AFS vastaa retkien, ohjelman ja mahdollisten Mid-Stay -leirien järjestämisestä. Tämä voi vaihdella kohdemaasta riippuen.
Vaihdon loppupuolella kohdemaan AFS-toimisto järjestää kotiin palaaville vaihto-oppilaille paikallisen ”Lähtö-orientaation”, missä reflektoidaan oppilaiden vaihtokokemuksia ja pohditaan mitä vaihto on tuonut jokaisen elämään. Nämä ovat liikuttavia hetkiä yhdessä uusien ystävien kera.
Kotiinpaluun jälkeen Suomen AFS järjestää vaihto-oppilaille vielä ”Paluuorientaation”, missä kootaan yhteen vaihtovuoden opit ja kokemukset, sekä valmistaudutaan kotimaahan ja arkeen sopeutumiseen. Myös tämä voi olla joillekin kulttuurishokki. Näitä teemoja käsitellään siksi yhdessä muiden Suomeen palanneiden oppilaiden kanssa etukäteen.
Paljonko vaihto Dommareissa maksaa?
Dominikaanisen tasavallan vaihto-ohjelmien hinnat ja tarkat ajankohdat löytyvät tämän sivun oikeassa reunassa olevasta “Kaikki ohjelmat” -palkista. AFS on voittoa tavoittelematon järjestö, eli sen ei ole tarkoitus tuottaa voittoa vaihto-ohjelmillaan, vaan kattaa ohjelmasta aiheutuvat kulut.
Alla olevasta kuvasta näet lyhyen yhteenvedon siitä, mistä AFS:n vaihto-ohjelman hinta koostuu. Lisätietoa ohjelmien hinnoista ja mahdollisista lisäkustannuksista saat AFS-toimistolta.
AFS:n ohjelmahinnat sisältävät myös lennon kohdemaahan. Ohjelmien 2026-27 hinnoittelu on tehty kevään-kesän 2025 hintatiedoin. Lento kohdemaahan varataan vasta, kun isäntäperhe on löytynyt ja matkustuspäivä on varmistunut. Mikäli matkustusajankohdan lennon hinta poikkeaisi merkittävästi hinnoitteluajankohdan tiedoista, noudatamme Osallistumissopimuksen ehtoja.
AFS:n ohjelmahinnat sisältävät myös lennon kohdemaahan. Ohjelmien 2027-28 hinnoittelu on tehty tammikuun 2026 hintatiedoin. Lento kohdemaahan varataan vasta, kun isäntäperhe on löytynyt ja matkustuspäivä on varmistunut. Mikäli matkustusajankohdan lennon hinta poikkeaisi merkittävästi hinnoitteluajankohdan tiedoista, noudatamme Osallistumissopimuksen ehtoja.
Millainen maa on Dominikaaninen tasavalta?
Dominikaanisessa tasavallassa voit nauttia rantaelämästä, ihastella historiallisesti merkittävää pääkaupunkia Santo Domingoa tai opetella leijalautailemaan. Ystävälliset ja vieraanvaraiset asukkaat jakavat mielellään kanssasi kaiken, mitä he pitävät todella dominikaanona. Rikkaan ja omaperäisen kulttuurin sekä ruokaperinteet, joissa näkyy eurooppalaisia, afrikkalaisia ja tainovaikutteita. Tai vaikka merenguen ja machatan ryhmikkäät askeleet. Löydä itsesi, solmi uusia elämänmittaisia ystävyyssuhteita ja koe aito dominikaaninen elämänilo.
Useimpien Dominikaanisessa tasavallassa asuvien perheiden perusruokavalioon kuuluu riisiä, papuja, hedelmiä ja vihanneksia. Dominikaaniset perheet suhtautuvat lihaan arvostavasti, ja usein ihmiset ovat kiitollisia siitä, että heillä on mahdollisuus ostaa lihaa. Kasvissyöjille on siten hyvin vaikeaa löytää isäntäperhettä, mutta ei silti mahdotonta.
Dominikaanisessa tasavallassa vaihdossa olleet oppilaat ovat jakaneet kokemuksiaan AFS:n Instagramin Takeovereissa. Löydät nämä Instagramin kohokohdista.
Tämän lisäksi AFS-oppilaat kertovat kokemuksistaan myös vaihtoinfo-webinaareissa. Pääset ilmoittautumaan webinaariin tämän linkin kautta.
AFS on Suomen vanhin vaihto-oppilasjärjestö, jolla on yli 75 vuoden kokemus oppilasvaihtojen järjestämisestä. Ohjelmat ovat koulutussisällöiltään arvostettuja sekä huolellisesti suunniteltuja kansainvälisiä kokemuksia. Ne tarjoavat nuorille hauskoja, opettavaisia ja usein myös elämää mullistavia hetkiä. Järjestön taloudellisesti vakaa toiminta yhdessä kattavan kansainvälisen sidosryhmäverkoston kanssa, 24h päivystyksiä myöten, takaavat nuorille parhaat mahdolliset lähtökohdat ja tuen vaihtokokemuksen aikana.
Koska AFS on vapaaehtoistoimintaan perustuva voittoa tavoittelematon järjestö myös AFS:n isäntäperheet ovat vapaaehtoisia, eikä heille makseta palkkaa. Suomalaisen vaihto-oppilaan äidin sanoin “minun mielestä on parempi ettei perheelle makseta, sillä en olisi halunnut lähettää omaa tytärtä perheeseen, joka olisi voinut ottaa hänet kotiinsa rahan takia.” Isäntäperheiden lisäksi vaihto-oppilaiden arjessa ovat vahvasti läsnä myös paikallinen AFS-toimisto sekä kohdemaan paikalliset vapaaehtoiset. He järjestävät nuorille leirejä, ohjelmaa ja retkiä, sekä vaihtavat kuukausittain kuulumisia nuorten kanssa.
Miten hakea Dominikaaniseen tasavaltaan vaihtoon?
Ota yhteyttä
Oletko kiinnostunut AFS-vaihdosta ja haluat lisätietoa tai sinulla on kysyttävää? Jätä yhteystietosi ja otamme sinuun yhteyttä. Tämä ei sido sinua mihinkään.
Oletko jo valmis hakemaan? Hakemuksen täyttäminen ei sido sinua vielä mihinkään. Paikat täytetään hakujärjestyksessä, joten hakea voi niin kauan kun paikkoja riittää.