Jatkoa 17.3.2020 julkaisuun tiedotteeseen:

AFS on seurannut tarkasti eri maiden viranomaisten ja asiantuntijoiden tiedotteita koronaviruksen (COVID-19) leviämisestä. Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut koronan pandemiaksi ja useat maat ovat asettaneet erilaisia rajoituksia liittyen matkustamiseen, koulujen aukioloon, ulkona liikkumiseen  ja isojen tapahtumien järjestämiseen. 

Näiden arvioiden pohjalta kansainvälinen AFS on tehnyt päätöksen keskeyttää  vaihto-oppilasohjelmat myös Yhdysvalloissa ja palauttaa kaikki vaihto-oppilaat kotimaihinsa.

Olemme kaikkiin huoltajiin ja vaihto-oppilaisiin yhteydessä henkilökohtaisesti ja teemme matkajärjestelyjä tapauskohtaisesti. Tuki ja muut palvelut jatkuvat kohdemaissa  normaalisti niiden oppilaiden osalta, jotka eivät pysty matkustamaan ja jäävät isäntäperheeseen, kunnes matkustaminen kotimaahan on mahdollista.

Jatkamme kesän ja  syksyn 2020 ja vuoden 2021 ohjelmien valmistelua normaalisti. AFS:lla on yli 70 vuoden kokemus ja olemme  sitoutuneet missioomme kulttuurienvälisen oppimisen ja ymmärryksen puolesta. Mikäli olet hakenut tai sinut on hyväksytty johonkin kyseisistä ohjelmista ja sinulla on jotakin kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä. 

AFS toimisto vastaa kyselyihin 9-16 välillä arkisin. 

  • Yhteystiedot
  • AFS:n päivystäjän tavoittaa akuuteissa hätäasioissa vuorokauden ympäri numerossa 050 376 6650. 
  • Mediaa pyydämme olemaan yhteydessä ensijaisesti toiminnanjohtajaan tai puheenjohtajaan.

Anja Kahri, toiminnanjohtaja: [email protected]  040 544 2346

Anni Siltanen, hallituksen puheenjohtaja: [email protected]  044 562 5991

Pyydämme kärsivällisyyttä, mikäli emme pysty vastaamaan yhteydenottoosi heti.

Olisimme vilpittömästi toivoneet, että vaihto-ohjelmia olisi pystytty jatkamaan normaalisti. Olemme kiitollisia kaikille vaihto-oppilaille ja perheille luottamuksesta ja osallistumisesta AFS-ohjelmaan.  Olette osa 500 000 AFS-alumnin joukkoa.

Kiitämme ymmärryksestä tässä nopeasti muuttuvassa vaikeassa tilanteessa.

Suomen AFS

×

 

Hei!

Laita meille viestiä niin vastaamme sinulle aukioloaikojemme (ma-pe 9-16) puitteissa mahdollisimman pian. Terveisin Suomen AFS

×