Suomen AFS:n hallitus on nimittänyt järjestön uudeksi toiminnanjohtajaksi 2.3.2020 alkaen KTM Anja Kahrin.

Kahri siirtyy Suomen AFS:n toiminnanjohtajaksi digi start-up Mazhr:n toimitusjohtajan tehtävästä. Sitä ennen hän on työskennellyt liiketoimintajohdossa sekä myynnin ja markkinoinnin tehtävissä, muun muassa Sanoma Pro:lla, Dagmarilla ja Pauligilla. Kahri toimii hallituksen puheenjohtajana valtionyhtiö Motivassa ja johtamisen valmennusyhtiö Juuriharjassa.

Uusi toiminnanjohtaja on myös AFS-alumni, joka vietti unohtumattoman vaihtovuoden USA:n Pennsylvaniassa 1984-85. Vaihtokokemuksen jälkeen hän toimi muutamia vuosia vapaaehtoisena.

”Oma AFS-vuoteni USA:ssa oli erittäin merkityksellinen niin monella tapaa, ja on todella mahtavaa päästä mukaan edistämään sitä, että maailmassa olisi yhä enemmän globaalisti ajattelevia, osaavia tulevaisuuden rakentajia. Ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin maailma tarvitsee eri kansalaisuuksien välistä yhteisymmärrystä ja kunnioitusta. AFS:n osaavan tiimin, vapaaehtoisten ja hallituksen kanssa on mahtava lähteä tälle matkalle yhdessä.” sanoo Kahri.

Vapaa-aikaansa Kahri viettää liikkuen, lukien, matkustellen ja kokkaillen. Lisäksi hän tekee vapaaehtoistyötä Mannerheimin lastensuojeluliitossa. Perheeseen kuuluu kaksi aikuista tytärtä ja avopuoliso.

”Anja on keskusteleva, helposti lähestyttävä ja johdonmukainen ihmisten johtaja, ja hänellä on suuri henkilökohtainen palo AFS:n mission edistämiseen. On hienoa, että Anjan vahva liiketoimintaosaaminen ja kansainvälinen kokemus saadaan järjestön käyttöön. Olen varma, että Anjan johdolla Suomen AFS pystyy entistä paremmin palvelemaan laajaa vapaaehtoisverkostoamme, tänne saapuvia nuoria sekä vaihtoon lähteviä suomalaisnuoria perheineen” toteaa Anni Siltanen, Suomen AFS:n hallituksen puheenjohtaja.


Lisätietoja:
Anni Siltanen
AFS:n hallituksen puheenjohtaja
044 562 5991

 

Anja Kahri
AFS:n toiminnanjohtaja (2.3. 2020 alkaen)
040 544 2346
×

 

Hei!

Laita meille viestiä niin vastaamme sinulle aukioloaikojemme (ma-pe 9-16) puitteissa mahdollisimman pian. Terveisin Suomen AFS

×