Japanilaisen 18-vuotiaan Sari-vaihtarin Suvi-hostäiti täällä taas!
Japani on tunnettu monesta asiasta, yhtenä niistä teknologia ja siihen liittyvät härpäkkeet, kuten kännykkä.
Ensimmäiset 5 kuukautta Sari liikkui nenä kiinni kännykän navigaattorissa ja silti eksyi päivittäin. Edelleen hän eksyy, myöhästelee ja on todella riippuvainen kännykästään, vaikka kotiimme on langetettu naurettavuuden rajan ylittäviä kieltoja puhelimen käytöstä.
Olemme vihjailleet ja huumorin sävyisästi käskyttäneet jättämään kännykän joko kokonaan pois tai visusti taskuun, sitä ei tarvita jokapäiväisessä yhteiselossa!
Kullan ja kimmellyksen arvoinen vinkki: Jos ja kun avaat kotisi vaihtarille, sopikaa heti alussa kännykän käytölle rajat, jos liitto kännykän kanssa tuntuu vähääkään yltiömäiseltä.
Muuten meillä menee hyvin! Arki on ihan samanlaista kuin ennenkin, mutta nyt, kun perheessä on yksi enemmän, saamme luotua helposti juhlan tunnelman, saamme kasaan joukkueet lauta- tai pihapeliä varten ja roskien viejiä sekä tiskikoneen tyhjentäjiä on yksi lisää.
Toki puolivieras/puolituttu naama välillä ärsyttää, ja kovastikin, mutta sekin kuuluu arkeen ja elämään. Meillä on isäntäperheiden kesken enemmän ja vähemmän tiivistä yhteydenpitoa, mikä helpottaa kummasti arjen pienissä murheissa. Tarvittaessa saadaan hengähdystauko, ja vaihtarille hiukan vaihtelua arkeen. 
On myös mahtavaa, kun perheen teinit viihtyvät keskenään, ja yläkerrasta kuuluva hyväntahtoinen kisailu ja nauru ropisevat ilona meidän, alakerran aikuisten, päälle.
Lautapelien pelaaminen on helppo ja mukava tapa viettää aikaa ja tutustua, varsinkin vaihtovuoden alussa. Hiljaisia hetkiä ei tule, ja sanavarasto karttuu helposti. Sari esimerkiksi oppi laskemaan suomeksi Monopolya pelaamalla, samoin kysymään hintaa ja ostamaan. Perheemme pienimmäisen muistipelien avulla helpot substantiivit jäivät päähän, kun niitä koko ajan joutui kertaamaan.
Nyt yli puolen vuoden Suomessa olon jälkeen meillä puhutaan vain suomea. Sari voittikin AFS:n Lapin leirillä parhaan suomen puhujan diplomin. Valehtelisin, jos väittäisin kielitaidon tulleen itsestään, kyllä meillä on kieltä treenattukin! Sarin itsensä toiveesta tietenkin. Isot virheet korjaamme, mutta muuten riittää, että viesti menee perille molempiin suuntiin.
Ne klassiset kulttuurierot, jotka löytyvät googlaamalla, otimme puheeksi heti ensimmäisinä päivinä. Kerroimme, että oma mielipide pitää uskaltaa sanoa, vaikka se poikkeaisi yleisestä, ja että se mitä sovitaan, myös pidetään.
Nämä ovat silti meidän isäntäperhevuodessamme kompastuskivinä, mutta ainakin toistaiseksi on aina päästy takaisin jaloillemme. Useasti huomaamme, että nyt saatiin vastaus, jonka tarkoitus on miellyttää, ei kertoa totuutta. On hienovaraisesti vihjattukin näissä tilanteissa, mutta tässä asiassa kulttuurien rotko on syvä. Sen tiedostaminen kuitenkin auttaa.
Nyt, kun host-eloa on jäljellä enää pari kuukautta, alkaa välillä tuntua, että aika loppuu. Miten me ehdimme tehdä ja näyttää Sarille kaiken sen, mitä vuosi sitten suunnittelimme? Ehkä pitää ottaa syksyllä taas uusi vaihtari, jonka kanssa ehtisimme kokea ne jutut, joita nyt emme ehkä ehdi…
-Suvi Ollanketo
