Chile on maailman pisin maa, joten sen ilmastossa sekä maisemassa on suuria alueellisia eroja. Pohjoisessa on pitkä kuuma kesä ja lyhyt leuto talvi, kun taas aivan etelässä ilmasto muistuttaa Pohjois-Eurooppaa. Pääsiäissaaret kuuluvat Chilelle.


Chilen virallinen kieli on espanja. Jonkinasteinen espanjan kielen taito jo maahan saapuessa on todella hyödyllinen, sillä useimmat chileläiset eivät puhu englantia. Maailman pisimmästä maasta löytyy niin Andien korkeat vuoret, Patagonian pingviinialueet kuin maailman kuivin alue Valle de Luna eli “kuun laakso”. Suurkaupungin sykkeeseen voi uppoutua maan pääkaupungissa Santiago de Chilessa, joka tunnetaan myös ajattelun ja oppimisen kehtona. Nobel-palkitun runoilijan Pablo Nerudon sanoin “maa on tehty runoilijoille.” Kaupungin vilinän vastapainoksi Chileen kuuluu myös maailman syrjäisimpiin kohteisiin lukeutuva Pääsiäissaari, josta löytyvät kuuluisat Rapanui-kansan tekemät patsaat.

CHI-HS-colorful-homes-in-Valparaíso-Chile-1024×642

Ihmiset ja yhteisöt

AFS-vaihtarit sijoittuvat ympäri Chileen niin maalle kuin kaupunkiin. Keskimäärin chileläisissä perheissä on yksi tai kaksi lasta. Perhemalli on kuitenkin muun latinalaisen amerikan tavoin laaja ja porukka kokoontuu yhteisen aterian merkeissä erityisesti viikonloppuisin. Joillain perheillä on käytössä nana tai empleada eli kodinhoitajia tai lastenhoitajia.

Chile Taika

Koulut

Koulut ovat yksityisiä tai julkisia. Chileläisissä kouluissa vaihto-oppilaat opiskelevat samoja aineita ja kursseja kuin chileläiset luokkatoverinsakin. Kouluissa on käytössä koulupuvut. Monissa kouluissa on tarjolla myös erilaisia harrastusmahdollisuuksia niin urheilun, taiteen kuin vapaaehtoisprojektien saralla. Kouluvuosi alkaa maaliskuussa ja jatkuu joulukuulle. Koulupäivä on yleensä aamukahdeksan ja iltaneljän välillä.

CHI-SS-santiago-chile-1024×683

Nuoret

Chileläiset viettävät paljon aikaa ystävien ja harrastusten parissa. Nuoret hengailevat kaupungilla tai kahviloissa ja käyvät juhlissa. Jalkapallo on maan ykköslaji, sitä fanitetaan ja harrastetaan: kun maajoukkue La Roja voittaa, kansa tulvii kaduille juhlimaan. Myös uinti, tennis ja pyöräily nauttivat suurta suosiota. Teinit seuraavat erityisesti chileläisiä, meksikolaisia, brasilialaisia ja argentiinalaisia saippuaoopperoita eli telenoveloita. Saatat lähteä ystäviesi kanssa myös markkinoille (fondas), joissa on tarjolla paikallista ruokaa ja elävää musiikkia aina myöhäisiltaan saakka.

CHI kuva2

Ruokakulttuuri

Lounas on tyypillisesti Chilessä pääateria. Useasti se sisältää lihaa (nautaa, lammasta, possua tai kanaa) tai kalaa riisin ja vihannesten kanssa. Iltapäivisin vietetään tee- tai kahvitauko leivoksen tai marmeladi- ja voileivän kanssa. Jotkut perheet syövät päivällisen myöhään, joka on hyvin samantyyppinen kuin lounas. Hedelmävalikoima on runsas vuoden läpi.

Katso lisää kuvia Chilen AFS:n Instasta!

Löydä oma ohjelmasi

×

 

Hei!

Laita meille viestiä niin vastaamme sinulle aukioloaikojemme (ma-pe 9-16) puitteissa mahdollisimman pian. Terveisin Suomen AFS

×