Suomen AFS täyttää tänä vuonna pyöreitä. Ensimmäiset vaihto-oppilaat lähtivät meriteitse Jenkkeihin 70 vuotta sitten. Tuon jälkeen AFS:n kohdemaavalikoima on runsastunut, tänä päivänä meillä on 47 kohdemaata, joista valita. Juhlimme synttäreitämme kaikille avoimella  ja ilmaisella #globaalistipätevä-seminaarilla

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, OECD, määrittelee globaalin pätevyyden seuraavasti (vapaasti suomennettuna): ”globaali pätevyys tarkoittaa kapasiteettia analysoida paikallista, globaalia ja monikulttuurisia kysymyksiä, ymmärtää ja arvostaa muiden maailmankatsomusta, sitoutua avoimeen, tarkoituksenmukaiseen ja tehokkaaseen vuorovaikutukseen eri kulttuureja edustavien ihmisten kanssa, ja toimia yhteisen hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen eteen.”

Näiden teemojen ympärille olemme rakentaneet seminaarimme. Seminaarissa käsitellään mm. kysymyksiä siitä, miten rauha syntyy ja miten voidaan rakentaa dialogia, miten nuoresta kasvaa globaali aktiivinen kansalainen, mitä on kansainvälisyysosaaminen ja mitä ovat tulevaisuuden työelämän avaintaidot.

Maailma on 70 vuodessa muuttunut. Globalisaation myötä maailmanmatkaajat eivät ole enää niin harvinaisia ja eikä maailma yhtä vaikeasti saavutettavissa kuin ennen. Tätä myöden työelämässä osataan myös arvostaa niitä työelämätaitoja, joita kulttuurikokemukset tuo tullessaan. Kuinka epämukavuusalueella toimiminen kiepautetaan tärkeäksi työelämätaidoksi? Tästä seminaarissamme puhuu piin kova markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen, Kaisu Karvala. Kaisu on aiemmin työskennellyt mm. Telialla ja Roviolla, tänä päivänä hän on osakas Fipralla.

Aktiivisesta kansalaisuudesta ja vaikuttamisesta saamme kuulla kansanedustaja Saara-Sofia Sireniä. Sirénin työssä kansanedustajana kansainvälisyys näkyy erityisesti ympäristöpolitiikan ja demokratiatyön kautta. Itse pidän Saara-Sofian tavasta kohdata asiat asioina ja ihmiset ihmisinä. Saara-Sofian esiintymistä on muuten aina mukava seurata, hänellä on kattavat pohjatiedot ja vahva näkemys käsittelemästään asiasta.

Stora Enson globaalia yritysvastuutyötä johtava Johan Lunabban puheenvuoro kuuluu myös omalle “tätä odotan eniten” -listalleni seminaarin puhujakaartista. Johanilla on monipuolinen ja kansainvälinen työura sekä pitkä kokemus liikejohdon konsultoinnista sekä yritysvastuun johtotehtävistä. Tällä kokemuksella on eittämättä syntynyt näkemystä ja ymmärrystä kansainvälisyydestä  ja monikulttuurisuudesta, onkin supermielenkiintoista kuulla Johania!

Tässä muutama poiminta seminaaristamme. Mikäli vielä jatkaisin tätä odotan eniten-listaani, tulisi siitä pitkä kuin Ikean kuitti, joten käy tsekkaamassa muut puhujat ja innostavat aiheet täältä:  Puhujakattaus

Olen ylpeä voidessani sanoa, että olen AFS:läinen. Meillä on upea järjestö, jota ajaa arvot, jotka minäkin jaan: uteliaisuus, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, vapaaehtoisuus ja monimuotoisuus. Uteliaisuus maailmaa, muita ihmisiä, kulttuureja, kokemuksia ja erilaisuutta kohtaan on minussa vahvana.

Uteliaana ihmisenä eteen tuppaa tulemaan mitä erilaisimpia tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Uteliaisuus onkin minun elämäni ”driving force”. Mielenkiinnolla kuuntelen seminaarissa muiden kokemuksia ja näkemyksiä kansainvälisyydestä ja aktiivisesta kansalaisuudesta. Vaikka koen olevani globaalisti pätevä, ei ihminen kuitenkaan ole koskaan valmis, joten odotan saavani seminaarissa uusia oivalluksia ja oppeja. Puhujakattauksen puolesta tälle ainakin on kaiket edellytykset!

Nähdään seminaarissa! Terkuin,

Globaalisti pätevä Iisa

P.S. Future Leaders-ohjelmamme haku on juuri auennut. Tänä vuonna teemana on aktiivinen kansalaisuus ja johtaminen. Future Leaders-stipendiohjelma on kuusiviikkoinen reissu Washington DC:hin tapaamaan mm. eri alojen vaikuttajia. Ohjelma on tarkoitettu 16-17 -vuotiaille tulevaisuuden johtajille ja vaikuttajille. Lue lisää Future Leadersista

×

 

Hei!

Laita meille viestiä niin vastaamme sinulle aukioloaikojemme (ma-pe 9-16) puitteissa mahdollisimman pian. Terveisin Suomen AFS

×