Brasilia on sekä väkiluvultaan että pinta-alaltaan maailman viidenneksi suurin valtio. Maan pinta-alasta noin puolta peittää Amazonin sademetsä. Pitkän Atlantin rantaviivan ansiosta maassa on myös paljon rantoja.

Brasilialaisista suuri osa on portugalilaisten ja muiden eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisiä. Osalla väestöä juuret ovat Afrikassa. Myös alkuperäiskansojen edustajia on runsaasti. Erilaiset ympäristöt ja väestön vaihtelevat taustat saava aikaan sen, että brasilialainen kulttuuri karnevaaleineen ja katuparaateineen, on hyvin monimuotoinen ja siten rikas. Brasilialaiset tunnetaan erityisen ystävällisenä kansana.

Brasilialaisissa kouluissa kaikki opiskelevat suurin piirtein samoja aineita ja valinnaisuutta ei juuri ole. Vaihto-oppilas pääsee siis mukaan opiskelemaan portugalia ja brasilialaista kirjallisuutta. 

Kysyttävää Brasiliasta kohdemaana? Ota yhteyttä kohdemaaguruun!

Elias, Brasilia 16-17

Minulle vaihtovuosi Brasiliassa oli yksi iso iloinen, värikäs tapahtumarikas seikkailu. Suosittelen Brasiliaa kohdemaana kaikille. Brasilia on maana valtavan suuri ja sieltä löytyykin jokaiselle jotakin. Itse vietin vuoteni etelässä pienessä italialaiskaupungissa mitä sydämellisimpien ihmisten kanssa, juoden chimãrroa (etelä-brasilialainen perinnejuoma) ja ihastuin Etelä-Brasilian kauniiseen vuoristoiseen luontoon.

Brasilialaiset ovat todella vieraanvaraisia ulkomaalaisia kohtaan ja niin minutkin otti avoimin sylin hostvanhempieni ja veljeni lisäksi niin mummot, sedät, tädit kuin serkutkin.

Arki oli yhtä juhlaa kymmenine suvun syntymäpäivineen, vuosi- ja hääjuhlineen.

Hostperhe teki vuodestani ikimuistoisen vieden minua milloin minnekin; maaseudulle juhliin, syntymäpäiville, kaupungin tapahtumiin, juomaan chimãrroa, vesiputouksille tai lähialueen kaupunkeihin.

Ihmisten avoimuus ja ystävällisyys on jäänyt mieleeni. Ihmiset alkavat helposti juttelemaan ulkomaalaiselle ja kävin useita mielenkiintoisia keskusteluja niin kadulla, taksissa kuin kerran lentokentänjohtajankin kanssa. Asuin hostperheeni kanssa kaupungin laidalla

ja usein kadulla tallustaessa ihmiset saattoivat pysähtyä ja lupautua heittämään minut kotiini, vaikka eivät olleet muuten edes ajamassa sinne asti.

Erityisenä kohtaamisena mieleeni jäi kun minivaihtoviikollani kuuluisan laulajan Michel Telon isä alkoi sattumalta juttelemaan kanssani São Paulon lentokentällä ja lentoa odotellessamme tarjosi minulle kahvit ja poikansa CD:n.

Brasilia on täynnä erilaisia tarinoita, yllätyksiä ja kokemuksia. Vaihtovuoteni aikana näin muun muassa yhden maailman luonnonihmeistä; Iguassun putoukset, matkustin 40 muun vaihto-oppilaan kanssa ympäri Brasiliaa kuukauden ajan, sain nähdä Kristus-patsaan ja Rio de Janeiron upeuden sen kukkuloilta, hukkasimme host-tädin supermarkettiin, surffasin, laskettelin hiekkadyyneillä, vierailin favelassa (slummi), palasin reissusta hinausauton kyydillä, kokeilin niin nuorten suosimaa funkya, kuin karnevaaleilta tuttua sambaa, menin mukaan etelän perinteisiä tansseja harrastavien nuorten matkoille, pääsin jeeppiajelulle niin Koillis-Brasilian hiekkadyyneille kuin etelän maaseudulle, vierailin Brasilian rajanaapureiden Uruguayn, Paraguayn ja Argentiinan rajalla, poltin risuja metsässä hostmummuni kanssa ja vietin lukuisia hetkiä chimãrroa juoden ja keskustellen brasilialaisten kanssa.

Brasilialla on niin paljon annettavaa vaihto-oppilaille ja brasilialaiset ovat ystävällistä kansaa. Anna sinäkin mahdollisuus Brasilialle, et tule katumaan!

Ota minuun yhteyttä:

Instagram: eeliashirvi

Sähköposti

A post shared by Elias Hirvikoski (@eeliashirvi) on

Brasilialaiset ovat avoimia ja rakastavia!

Ruoka-aika on perheaikaa Brasiliassa! Hedelmä- ja kasviskausi on voimassa koko vuoden.

A photo posted by Barbara Miranda (@babsimi) on

Explore the Programs Available in Brasilia

Rio de Janeiro, Brazil

Brasilia ohjelmat

  • DestinationBrasilia
  • Durations8 kuukautta tai enemmän
  • Cost10 190 €
  • Program Dates
    • Feb 2018 - Jan 2019
    • Aug 2018 - Jun 2019
Top Pick!