AFS järjestää oppilasvaihtoja 15-18-vuotiaille opiskelijoille, joita koulutettu henkilökunta ja vapaaehtoiset auttavat ja opastavat.

 

Vuodesta 1947 AFS on vaihto-ohjelmien kautta luonut nuorille mahdollisuuksia saada kokemusta vieraassa kulttuurissa elämisestä  ja samalla  oppia taitoja, jotka auttavat heitä menestymään globaalissa maailmassa. Monet yliopistot ja työnantajat etsivät oppilaita ja nuoria aikuisia, joilla on kokemusta toisista kulttuureista  ja jotka ovat mielellään vuorovaikutuksessa toisista maista kotoisin olevien ja erikulttuuristen ihmisten kanssa.

Minkälaisia ohjelmia AFS tarjoaa?

AFS tarjoaa nuorille laajan valikoiman erilaisia ohjelmia.  AFS:n merkittävin ja edelleen suurin ohjelma on lukuvuosi- ja lukukausivaihto.   Vaihtoehtoisia kohdemaita on yli 50.   Vaihtokokemuksen aikana nuoret käyvät paikallista toisen asteen koulua, jossa he opiskelevat kohdemaan kielellä,  ja asuvat isäntäperheessä.  Samalla he pääsevät  läheisesti tutustumaan kohdemaansa kulttuuriin ja ihmisiin.  Suomen AFS:n kautta on mahdollista lähteä myös parin viikon mittaiselle kieli- ja kansainvälisyyskurssille Englantiin tai osallistua kuuden viikon kesäohjelmaan USA:ssa.

Miksi lapseni lähtisi vaihtoon juuri AFS:n kautta?

AFS:llä on  70 vuoden kokemus vaihto-ohjelmien järjestämisestä.   Vaihto-ohjelmien avulla niihin osallistuvat nuoret pääsevät lähikosketukseenn vieraan kulttuurin kanssa ja oppivat näin  ymmärtämään sekä omaa että muita kulttuureja paremmin.   AFS-kokemus

  • Lisää  itsetuntemusta,  avartaa näkökulmia asioihin ja lisää kriittistä ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja.
  • Tarjoaa  kansainvälisen oppimiskokemuksen  ja kielitaitoa, joita kumpaakin  yliopistot ja työnantajat arvostavat.
  • Sisältää paljon uusia, mielenkiintoisia, joskus haastavia   mutta usein myös ainutkertaisia  kokemuksia ja kohtaamisia, jotka tekevät  kokemuksesta vaikutuksiltaan merkittävän ja kauaskantoisen.
  • Antaa  elinikäisiä ystäviä ja kontakteja monesta kulttuurista  ja mahdollisuuden toimia vapaaehtoisena

Hyvä valmistelu

AFS:lle on tärkeää, että  nuori on valmistautunut  vaihtoon hyvin ennen ohjelman alkua.   Ennen lähtöä  nuori osallistuu   valmennus- eli orientaatioleirille. Järjestämme myös vanhemmille valmennustilaisuuden, ja perheessä vierailee AFS:n vapaaehtoinen kertomassa vaihtovuodesta ja vastaamassa vaihtoon lähtevän nuoren  ja vanhempien kysymyksiin.   Lisäksi nuori saa   hyödyllistä valmennusmateriaalia sekä Suomen että kohdemaasi AFS:ltä.  AFS auttaa myös viisumin hankinnassa ja hoitaa matkajärjestelyt Helsingistä isäntäperheeseen.

Seuranta ja tuki

Suomen AFS:n kokenut henkilökunta  hoitaa vaihtokokemukseen liittyvät käytännön järjestelyt ja on nuorten ja vanhempien tukena  hakuprosessin alusta nuoren kotiinpaluuseen asti.

Käytettävissä 24/7

Kiireellisissä hätätapauksissa sekä nuori että vanhemmat voivat  soittaa  AFS:n hätäpäivystykseen, joka palvelee toimiston ollessa suljettuna.  Jokaisessa kohdemaassa on myös hätäpäivystys vaihto-oppilaita varten.

Kokemus

AFS:llä on pisin kokemus vaihdosta sekä Suomessa että maailmalla.  AFS:n kautta ensimmäiset nuoret lähtivät vaihtoon vuonna  1947  ja siitä lähtien yli 400 000 nuorta  on osallistunut ohjelmiimme.

 

 

×

 

Hei!

Laita meille viestiä niin vastaamme sinulle aukioloaikojemme (ma-pe 9-16) puitteissa mahdollisimman pian. Terveisin Suomen AFS

×